Tunnukset
Luotsityttöjen värit ovat punainen ja valkoinen, jotka tulevat luotsien käyttämistä väreistä. Lippukunnan graafisena tunnuksena on ruori ja kolmiapila.
Huivi
Huivimme on punavalkoinen, jonka takakolmiota koristaa pystysuorassa punainen ja valkoinen nauha. Huivin saa jokainen vähintään sudenpentuikäinen partiolainen liittyessään lippukuntaan. Sudenpennut solmivat huivinsa merimiessolmulla, mutta seikkailijaikäiset ja vanhemmat luotsitytöt saavat laittaa huiviinsa neljäntuulensolmun eli ystävänsolmun.
Luotsityttöjen perhepartioon osallistuville alle sudenpentuikäisille partiolaisille voi hankkia partiohuiviksi sinisen partiohuivin, jonka takakolmioon kiinnitetään Luotsityttöjen punavalkoinen merkki.
"Luotsityttöjen partiohuivi oli alun perin sininen, niin kuin suurimmalla osalla suomalaisia partiolippukuntia. Myöhemmin käyttöön tuli punavalkoinen huivimerkki, jonka vartiolaiset saivat ommella huivinsa takakolmioon lippukunnasta kertomaan. Punainen ja valkoinen ovat luotsin tunnusvärit.
Punavalkoisen huivin keksi alun perin 1960-luvun lopulla meripartioryhmä Prammit, ja myöhemmin sitä käyttivät jonkin verran muutkin leirihuivina. 70-luvun lopussa alkoivat suomalaisessa partioliikkeessä yleistyä erilaiset lippukuntahuivit, ja sellaisen suunnittelemisesta Luotsitytötkin innostuivat. Prammien huivi ei nimittäin ollut sellaisenaan rekisteröitävissä, koska se oli jo varattu Hämeen partiopiirin käyttöön."
"Partiomaailman merkeistä ja muista tunnuksista kirjaa pitävät partioheraldikot hyväksyivät 18.3.1979 meidän Luotsityttöjen huivin kunnianarvoisaan joukkoon, tosin jouduimme vähän muuttamaan alkuperäistä ehdotustamme. Se perinteinen punavalkoinen; luotsien lipusta värinsä saanut huivi on saanut takasaumaansa molemmille puolille kantaukset. Partiohuiviimme sisältyy paljon partiomaista symboliikkaa --."
Katkelmat Luotsityttöjen 50-vuotishistoriikista (Hakala & Sormo, 2001. s. 182-183).
Merkki eli lippukuntatunnus
Luotsitytöillä on oma kangasmerkki, joka kiinnitetään partiolaisilla partiopaidan vasempaan hihaan tai perhepartiolaisilla sinisen partiohuivin takakolmioon. Nykyisen lippukuntatunnuksen on suunnitellut Eeva Helle.
Lippukuntatunnus juontaa juurensa aina 1950-60-luvuille asti, jolloin vartiolaiset ompelivat siniseen partiohuiviinsa lippukunnan tunnukseksi Luotsityttöjen punavalkoisen merkin.
Lippu
Luotsityttöjen lippu on pohjaväriltään valkoinen, ja siinä on kuviona kultainen ruori partiotyttöjen tunnuksen, vihreän kolmiapilan päällä. Lippu kuvastaa partioliikkeen merkitystä nuorison luotsaajana hyville teille. Luotsityttöjen lipun on piirtänyt arkkitehti Helge Railo ja valmistanut Suomen Käsityönystävät ry. Lippu vihittiin käyttöön 18.4.1952 ja se esiintyi ensimmäisen kerran julkisesti heti yrjönpäivän paraatissa samassa kuussa.
Huuto
Ali viivoo, Ali veivoo, Ali viivoo veivoo vum
Ali Laut, Ali ta, Ali saa, Ali ri
Ali Lauttasaari, hei Drumsö!